Urkukonsertti Tampereen tuomiokirkossa 6.1.2006 klo 18

ohjelmisto: improvisaatio (yleisön antamasta teemasta), Aimo Känkänen, Jouko Linjama, Olivier Messiaen ja Bengt Johansson

 

Konserttini ohjelmasta Känkäsen Elegia sekä Linjaman ja Johanssonin teokset ovat myös mukana levylläni Orbis Terrae et Veneris (Maan ja Venuksen kiertoradat), joka on saanut nimensä Jukka Koskisen minulle kirjoittaman sävellyksen mukaan.

Aimo Känkäsen Elegia on sävelletty kirkkoherra Väinö Hovilan siunaustilaisuuteen. Se on mainio lisä usein varsin suppeaan ja latteaankin siunaustilaisuusohjelmistoon. Kirpeähköt riitasoinnutkin voivat hoitaa ja lohduttaa.

Jouko Linjaman Lohdutus on kirjoitettu pariksi Franz Lisztin samannimiselle teokselle Enzio Forsblomin konserttiin. Säveltäjä on lukenut Saint-Exupéryn Pikku prinssi -kirjaa eikä ole voinut olla inspiroitumatta tästä.

Känkäsen Sarja uruille on yötunnelmaista musiikkia. Mystisiä harmonioita ja hitaita tempoja sisältävä teos on omistettu Kalevi Kiviniemelle.

Olivier Messiaenin teos Vapahtajan syntymä on vuodelta 1935. Teoksessa on 9 meditaatiota. Jokaiselle näille säveltäjä on valinnut mottolauseet Raamatusta. Tämä teos on Messiaenin yksi varhaisimpia suurimuotoisia mestariteoksia ja samalla se on ehkä hänen kaikkein soitetuin ja pidetyin urkuteoksensa.

Bengt Johanssonin varhaisin urkuteos Preludi ja 4-ääninen fuuga vuodelta 1947 on preludin ilmeisistä Wagner-vaikutteistaan huolimatta harvinaisen laadukas ja inspiroitunut teos. Fuuga on erittäin vankkaa kontrapunktista käsityötä. Myös Regerin ja Debussy´n musiikin kaikuja on kuultavissa varsinkin fuugassa. Nauhoitin tämän ja kaksi muuta Johanssonin urkuteosta Yleisradiolle tammikuussa 2005 Helsingin tuomiokirkossa. Nyt kuultavan sävellyksen konserttikantaesitys oli Lahden Ristinkirkossa 27.6.2005.

 

takaisin...